maanantai 2. joulukuuta 2013

Cup Cackes

Tänään siis leivoin marianne-kuppikakkuja, joista omasta mielestäni tuli todella rumia. Koristelu ei onnistunut. Tämä oli siis ensimmäinen, mutta ei suinkaan viimeinen kerta kun niitä leivon. Leivonnaisten resepti oli tavallinen suklaamuffini-ohje, mutta lisäsin taikinaan mariannesta tehtyjä muruja:


Ohje tulee tässä:

5 dl jauhoja
2 dl sokeria
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilijasokeria
1/2 tl suolaa
150 g sulatettua rasvaa
4 ja 1/2 dl maitoa
1 kananmuna
mariannemuruja

Ja kuorrutteeseen:

1 prk vispikermaa
pullo punaista elintarvikeväriä
1 pss ranskanpastilleja
mariannemuruja

1. Sekoita kuivat aineet keskenään hyvin sekaisin ja muista mitata tarkasti + laita uuni lämpenemään 190 asteeseen ;)

2. Sulata rasva

3. Lisää sulaneen rasvan joukkoon maito ja kananmuna. Sekoita ne keskenään.

4. Kaada muna-maito-rasvaseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita hyvin!

5. Lisää taikinaan mariannemuruja ja sekoita hyvin.

6. Ota esiin 18 keskikokoista (varmaankin yleisin) muffinivuokaa ja annostele taikina niihin.

7. Anna paistua uunissa n. 20 minuuttia.

8. Anna jäähtyä.

9. Vispaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon haluamasi määrä elintarvikeväriä. Määrä vaikuttaa tummuuteen, kuten arvata saattaa.

10. Tasoita kermavaahto cup cackesien päälle vaikkapa veitsellä ja lisää koristeet.

11. TARJOILE JA NAUTI! :)

Tuossa siis tämän päivän ohje. Olen jo suunnittelemassa seuraavaa postausta, mutta saa nähdä nyt milloin sen tänne julkaisen ;) Loppuun vielä kuvia omista cup cackeikseistani:






  
- Kaisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti